Matkapuhelinten kehitys

Matkapuhelinten kehitys

Matkapuhelimesta on tullut ihmiselle tärkeä laite. Sillä hoituu niin valokuvaus, navigointi, television katselu ja niin edelleen. Ei voida enää varsinaisesti puhua puhelimesta, sillä se on vain yksi pieni osa tätä multimedialaitetta. Puhelin on suhteellisen lyhyessä ajassa ottanut valtavia harppauksia siitä, minkä olemme vuosien saatossa oppineet tuntemaan puhelimena. Vielä analogisella aikakaudella 1980- ja 90-luvuilla ihmiset mielsivät puhelimen kotona pöydällä olevaksi laitteeksi. Jollain saattoi olla puhelin, jonka sai telineestä irti ja sen kanssa pystyi kulkemaan talon sisällä samaan aikaan, kun puhui puhelua.

[IMAGE=cOUGmBdPBo7o.jpg]

Nokian kulta-aika

[IMAGE=dU6HldcHdKiJ.jpg]

Kehitys on kuitenkin lähtenyt huimalle laukalle millenniumin aikoihin. Matkapuhelimet yleistyivät nopeasti vuosituhannen vaihteessa ja pian jokaisella löytyikin jo puhelin taskustaan kaupungilla kulkiessa. Kehuttiin, kuinka hienoa teknologia on, kun pystytään puhumaan puheluita ja laittamaan viestejä toisille samaan aikaan, kun ollaan liikkeellä. Jollain saattoi olla puhelimessaan jopa internet-mahdollisuus, mutta tämän käyttö oli alkuun vielä hyvin vähäistä. Sitä käytettiin lähinnä sähköpostien lukemiseen ja lähettämiseen. Erityisesti suomalainen Nokia oli matkapuhelinkehityksen terävintä kärkeä ja kaikilla löytyikin taskustaan Nokian puhelin.

Monikaan ei ehkä kuitenkaan nähnyt, miten nopea matkapuhelinten kehitys tulee olemaan. Nokiaa pidettiin vahvana markkinajohtajana, eikä sille juuri löytynyt varteenotettavia kilpailijoita. Nokia kehitti puhelimen perustoimintoja, kuten puheluiden puhumista sekä viestien välitystä. Lisäksi puhelimiin alkoi tulla värillisiä näyttöjä. Aito innovatiivisuus kuitenkin loisti poissaolollaan. Siinä missä Nokia keskittyi kehittämään olemassa olevia toimintoja ja ominaisuuksia, pyrkivät kilpailijat kehittämään jotain täysin uutta. Joku voisi nykyisinkin perustaa yrityksen ja alkaa valmistamaan matkapuhelimia, ja siinä voisi esimerkiksi Qred.com-palvelu olla avuksi, josta voi hakea yrityslainaa.

Apple valtaa puhelinmarkkinat

Amerikkalainen Apple toi markkinoille vuonna 2007 iPhonen, joka oli jotain, mitä ei oltu ennen nähty. Se ei ollut enää pelkkä puhelin puhumista ja viestien lähettämistä varten, vaan laitetta voidaan pitää aitona multimedialaitteena. Laitteen ajatus perustui osittain sen kustoimoitavuuteen, sillä Apple lanseerasi App Storen, eli kaupan josta saattoi ladata erinäisiä sovelluksia laitteeseensa. Monet näistä sovelluksista olivat vieläpä ilmaisia, ainakin osittain. Tämä houkutti monia kuluttajia, sillä jokainen voisi tehdä puhelimesta itsensä näköisen. Apple myös panosti vahvasti suureen kosketusnäyttöön, jolle Nokian piirissä oli aiemmin lähinnä naureskeltu. Nokia oli hieman jämähtänyt analogiselle aikakaudelle ja uskottiin, että ihmiset haluavat kuitenkin jatkossa käyttää puhelimiaan fyysisten nappien avulla.

iPhonessa ei kuitenkaan ollut näppäimistöä, vaan ainoastaan virtapainike ja yksi iso kotinäppäin. Kaikki muut toiminnot hoidettiin suurella kosketusnäytöllä ja virtuaalisilla näppäimistöillä. Tämä oli täysin uudenlainen ajattelutapa, ja se mahdollisti puhelimeen isomman näytön. Tämä oli kuluttajien mieleen, sillä pian kaikki halusivat uudenlaisen älypuhelimen. Suuri näyttö oli myös etu ajatellen puhelinta kamerana. Aiemmin kuvia oli pitänyt katsella pieneltä näytöltä, sillä näppäimistö vei ison osan puhelimen etukuoresta. Nyt kuvaa pystyttiin katselemaan suurelta näytöltä ja lisäksi puhelimeen oli saatavilla monia kuvanmuokkausohjelmia.

Tulevaisuuden näkymiä

Älypuhelinten yleistyttyä alkoikin Nokian alamäki, koska siellä herättiin älypuhelinten aikakauteen liian myöhään. Puhelin on tehnyt parissa vuosikymmenessä suuren loikan analogiselta aikakaudelta digitaaliseen maailmaan. Nykyisin puhelinten kehitys on kuitenkin jokseenkin pysähtynyt. Täysin uusia innovaatioita ei ole viime vuosina nähty, vaan puhelinten kehitys on keskittynyt jo olemassa olevien toimintojen parantelemiseen. Ehkä muutaman vuoden kuluessa nähdään jokin todellinen innovaatio, kuten vaikkapa kolmiulotteinen hologramminäyttö ja virtuaalinen lasernäppäimistö.