Älypuhelinten valmistajat

Älypuhelinten valmistajat

Älypuhelimia on valmistettu jo yli kymmenen vuotta. Apple toi vuonna 2007 markkinoille iPhonen, joka mullisti kännykkäbisneksen. Nokia oli tuolloin maailman suurin puhelinvalmistaja, jonka valta-asemaa ei kenenkään uskottu horjuttavan. Samaan aikaan myös esimerkiksi Samsung valmisti jo puhelimia, ja korealaisille lähinnä naureskeltiin maailman puhelinmarkkinoilla. Apple oli kuitenkin onnistunut valmistamaan jotain, mistä kukaan ei ollut osannut haaveilla. Se oli kehittänyt ja valmistanut laitteen, jota ihmiset eivät vielä olleet tienneet tarvitsevansa. Pian iPhonen julkaisun myöta Samsung teki suuren linjauksen, että ne alkavat keskittyä suuriin kosketusnäytöllisiin puhelimiin. Nokialla tätä suuntausta ei pidetty järkevänä, vaan siellä ajateltiin että puhelimessa kuuluu olla napit, joilla puhelinta hallitaan. Nokian alamäki oli karu tämän päätöksen jälkeen ja puhelinten myynti romahti samaan tahtiin kun Apple ja Samsung kirivät maailman puhelinvalmistajien terävimpään kärkeen. Vuonna 2014 Nokia yritti vielä yhteistyötä ohjelmistojätti Microsoftin kanssa, mutta yritys kuivui kasaan hyvin nopeasti. Kuluttajat eivät ottaneet omakseen laitteita, eivätkä ne myöskään olleet teknisesti niin edistyksellisiä kuin Applen ja Samsungin laitteet.

Applen ja Samsungin valtakausi

Kyseiset laitevalmistajat ovat siis hallinneet maailman älypuhelinmarkkinoita viimeiset vuodet. Muita varteenotettavia haastajia ei ole ilmaantunut kuin vasta ihan muutama vuosi sitten. Nämä kaksi valmistajaa kuitenkin kattavat lähes koko maailman älypuhelinmyynnin. Nokiaa pidettiin kauan alansa ykkösenä, eikä osattu nähdä että se romahtaisi kokonaan pois matkapuhelinbisneksistä. Nokia on kuitekin palannut matkapuhelinmarkkinoille AMD:n lisenssin alla ja valmistaa nykyisin omia puhelimiaan. Ollaan kuitenkin kaukana ajasta, jolloin Nokia oli suuri matkapuhelinten valmistaja. Kuluttajat ovat ottaneet Applen ja Samsungin laitteet omakseen, ja monet kuluttajat ostavat saman valmistajan laitteen vaihtaessaan puhelimensa uuteen. Samsungin ja Applen valta-asemaa vahvistaa se, että ne valmistavat myös muita suosittuja laitteita. Niiden kassa on tästä johtuen valtava, ja ne voivat tehdä myös hieman kokeellisempia asioita, sillä kaikesta ei tarvitse tulla jättimenestystä. Esimerkiksi Samsung julkaisi aivan äskettäin maailman ensimmäisen taittuvanäyttöisen puhelimen. Puhelimesta ei odoteta mitään myyntimenestystä, jonka kaikki kuluttajat hankkisivat, mutta silti Samsung halusi julkaista kyseisen mallin. Samsung valmistaa myös monia muita laitteita, muun muassa televisioita, jääkaappeja, mikroaaltouuneja ja niin edelleen. Apple on taas keskittynyt puhelimiin, tietokoneisiin ja niiden oheislaitteisiin. Apple valmistaa erityisesti työkäytössä suosittua macbook tietokonetta.

Nokia

Kuten jo todettiin, on Nokia palannut nimenä matkapuhelinmarkkinoille. Varsinaiset puhelimet valmistaa AMD, mutta ne käyttävät Nokian brändiä puhelimissaan. Nokia oli muutaman vuoden karenssissa, kun he myivät koko puhelinliiketoiminnan Microsoftille. Nyt aika on kuitenkin kulunut, ja Nokia saa valmistaa puhelimia. Aika näyttää onko Nokiasta haastamaan tämän hetkiset suurimmat puhelinvalmistajat.

Muut valmistajat

Viime vuosina markkinoille on tullut monia kiinnostavia puhelinvalmistajia. Monet elektroniikka- ja teknologia-alan yritykset ovat alkaneet valmistaa puhelimia, koska ne ovat niin suosittuja tänä päivänä. Esimerkiksi LG ja Sony ovat tuoneet omia puhelinmallejaan markkinoille ja ne ovat menestyneet ihan mukavasti. Yksi kiinnostava puhelinvalmistaja on OnePlus, joka on tuonut markkinoille erittäin mielenkiintoisia puhelinmalleja. Niissä suorituskyky on yleensä ihan huippuluokkaa ja muutkin puhelimen ominaisuudet ovat huipussaan. Hinta on kuitenkin erittäin kilpailukykyinen, mikä houkuttaa monia kuluttajia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *