Ekologista lentämistä

Ekologista lentämistä

Kuten kaikki hyvin tiedämme, matkustaminen saastuttaa ympäristöä. Ikävä tosiasia on se, että ilmastonmuutoksen kannalta matkustaminen on erittäin haitallista. Valtavia määriä fossiilisia polttoaineita käyttävät lentokoneet saastuttavat maapalloa erittäin suuresti. Hiilijalanjälki moninkertaistuu jokaisella kerran vuodessa etelänlomalla käyvällä ihmisellä. Matkustamisen ja ekologisen elämäntavan yhdistäminen on kuitenkin nyt lähempänä kuin koskaan.

Biopolttoaineet käyttöön

Maailman suurimmat polttoaineiden jalostajat ovat luomassa ekologista lentämistä uusien polttoaineiden avulla. Fossiilisten polttoaineiden kanssa samat vaatimukset täyttävä biopolttoaine on astumassa markkinoille laajalla raaka-ainevalikoimalla. Halpaa lystiä uuden polttoaineen jalostaminen ei kuitenkaan ole, sillä sitä suunnitteleva polttoainejätti ST1 suunnittelee käyttävänsä 200 miljoonaa euroa uuteen jalostamoonsa. Tämä kyseinen jalostamo on aloittamassa toimintansa vuonna 2022, ja on merkittävässä roolissa tulevaisuuden turistimatkailijoiden kannalta. Hiilidioksidipäästöjä merkittävästi vähentävä polttoaine on kuitenkin tulevaisuuden kannalta ehdoton.

Iso merkitys matkailulle

Vaikka suuria summia käyttävä yhtiö haluaa luultavasti tästä arvokkaasti tuotetusta polttoaineestaan hyvän hinnan, ei se käytännössä tule vaikuttamaan suuresti lentomatkailun kokonaiskustannuksiin. Totuus on kuitenkin se, että fossiiliset polttoaineet ovat loppumassa, ja biopolttoaineella tulee tulevaisuudessa olemaan kysyntää joka tapauksessa. Ilmastonmuutosta yritetään pysäyttää myös nostamalla fossiilisten polttoaineiden hintoja, joten kompostoitu neste voi olla siis hintansa puolesta positiivinen yllätys. Täysin päästöttömäksi lentomatkailua ei vielä toistaiseksi ole saatu tämän ihmepolttoaineenkaan avulla, joten todellisen ilmastonmuutoksen vastustajan täytyy pysyä vielä jatkossakin poissa etelän aurinkoisilta hiekkarannoilta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *